Miksi emme liiku, vaikka tiedämme sen olevan hyväksi?
Useimmat ihmiset tietävät, että liikunta tekee hyvää. Silti moni ei liiku niin paljon kuin haluaisi. Miksi tieto ei muutu toiminnaksi?
Tämä on kysymys, johon ei ole yhtä yksinkertaista vastausta. Usein puhutaan motivaation puutteesta, ajan puutteesta tai siitä, että ihminen ei vain saa aikaiseksi. Mutta todellisuudessa liikkumattomuuden taustalla on usein paljon inhimillisempiä syitä.
Tutkimuksissa yleisimmiksi liikkumisen esteiksi on tunnistettu muun muassa ajan puute, väsymys, terveydelliset haasteet, liikunnan kokeminen epämiellyttäväksi sekä se, ettei löydy itselle sopivaa tapaa liikkua. Moni kokee myös, ettei liikunta tunnu riittävän palkitsevalta suhteessa siihen vaivaan, jonka aloittaminen vaatii.
Arki on kiireistä. Työpäivä kuormittaa. Uni jää liian lyhyeksi. Energiaa ei tunnu olevan. Liikunta voi tuntua yhdeltä uudelta vaatimukselta jo valmiiksi täyteen elämään. Ja jos aiemmat yritykset ovat päättyneet pettymykseen, aloittaminen voi tuntua entistä vaikeammalta.
Siksi kysymys ei ehkä olekaan vain siitä, miten ihminen saadaan liikkumaan enemmän. Ehkä tärkeämpi kysymys on tämä:
Millainen tapa liikkua sopii juuri tälle ihmiselle?
Sama neuvo ei toimi kaikille
Liikunnasta annetaan usein yleisiä ohjeita. Aloita kävelylenkeillä. Mene kuntosalille. Tee kotitreeni. Liiku kolme kertaa viikossa. Ota itseäsi niskasta kiinni. Merkitse treenit kalenteriin.
Nämä voivat olla hyviä neuvoja. Mutta ne eivät toimi kaikille samalla tavalla.
Yhdelle selkeä ohjelma tuo turvaa ja auttaa pääsemään alkuun. Toiselle sama ohjelma tuntuu liian sitovalta. Yksi motivoituu tavoitteista ja tulosten seuraamisesta. Toinen kaipaa ennen kaikkea hyvää fiilistä ja kannustavaa seuraa. Kolmas tarvitsee rauhallisen aloituksen ilman painetta. Neljäs innostuu vaihtelusta ja vapaudesta valita.
Siksi liikunnan aloittaminen ei aina kaadu siihen, että ihminen olisi laiska tai välinpitämätön. Usein ongelma on se, että hän yrittää aloittaa tavalla, joka ei sovi hänen omaan luontaiseen tapaansa toimia.
Motivaation puute ei tarkoita kaikille samaa asiaa
Kun ihminen sanoo, ettei hänellä ole motivaatiota liikkua, se voi tarkoittaa hyvin eri asioita.
Jollekin se tarkoittaa: “En näe, miksi juuri tämä olisi minulle hyödyllistä.”
Toiselle se tarkoittaa: “En jaksa aloittaa mitään uutta, koska arki on jo valmiiksi kuormittavaa.”
Kolmannelle se tarkoittaa: “Yksin liikkuminen ei innosta minua.”
Neljännelle se tarkoittaa: “Liikunta tuntuu tylsältä, kaavamaiselta tai liian rajoittavalta.”
Ulospäin nämä kaikki voivat näyttää samalta: ihminen ei liiku. Mutta taustalla oleva syy voi olla aivan erilainen. Juuri tästä syystä oman luontaisen tyylin ymmärtäminen voi olla tärkeä apu.
Kun ihminen tunnistaa, mikä häntä luonnostaan motivoi, millainen tekeminen tuntuu helpolta ja mikä puolestaan nostaa kynnystä, hän voi rakentaa liikkumisesta itselleen sopivampaa.
Analysoija-tyyli tarvitsee selkeyttä ja järkevän perustelun
Tälle tyylille voi olla tärkeää ymmärtää, miksi jokin asia kannattaa tehdä. Pelkkä yleinen viesti “liikunta on terveellistä” ei välttämättä riitä. Liikunnan pitää tuntua järkevältä, hyödylliseltä ja selkeästi perustellulta.
Jos liikunta näyttäytyy epämääräisenä tavoitteena, siihen voi olla vaikea tarttua. Mutta jos siitä tehdään konkreettinen kokeilu, aloittaminen voi helpottua.
Esimerkiksi:
“Teen 20 minuutin kävelyn kolme kertaa viikossa neljän viikon ajan ja seuraan, vaikuttaako se vireyteen, uneen tai työpäivän jälkeiseen oloon.”
Analysoijalle voi toimia erityisen hyvin selkeä tavoite, yksinkertainen suunnitelma ja mahdollisuus seurata vaikutuksia. Hän ei välttämättä tarvitse suurta innostusta, vaan toimivan systeemin ja hyvän syyn aloittaa.
Organisaattori-tyyli tarvitsee turvallisen ja rauhallisen aloituksen
Tälle tyylille liian suuri muutos voi tuntua kuormittavalta. Jos liikuntaan liittyy epävarmuutta, kiirettä, epämukavuutta tai pelko epäonnistumisesta, aloittaminen voi jäädä.
Hänelle sopii usein pieni, toistuva ja ennakoitava askel. Ei kaikkea kerralla, vaan yksi uusi tapa arkeen.
Esimerkiksi:
“Lähden joka arkipäivä 10 minuutiksi ulos lounaan jälkeen.”
Tai:
“Teen saman helpon kotijumpan maanantaisin ja torstaisin.”
Organisaattorille jatkuvuus on usein tärkeämpää kuin teho. Kun tekeminen tuntuu turvalliselta ja realistiselta, siitä voi vähitellen tulla osa arkea. Paineen lisääminen ei yleensä auta. Rauhallinen eteneminen, onnistumisen kokemukset ja selkeä rutiini voivat auttaa paljon enemmän.
Fiilistelijä-tyyli tarvitsee yhteyttä ja kannustusta
Tälle tyylille liikunta voi tuntua vaikealta, jos se on yksinäistä suorittamista. Hän motivoituu usein ihmisistä, yhteisestä tekemisestä, hyvästä ilmapiiristä ja kannustuksesta.
Hänelle sopiva aloitus ei välttämättä ole yksin tehty treeniohjelma, vaan liikuntahetki, johon liittyy toinen ihminen.
Esimerkiksi:
“Kävelen ystävän kanssa kerran viikossa.”
Tai:
“Liityn ryhmään, jossa ilmapiiri on lämmin ja kannustava.”
Fiilistelijälle tärkeää voi olla tunne siitä, ettei tarvitse aloittaa yksin. Kun liikuntaan liittyy kohtaamista, iloa ja hyväksyntää, kynnys madaltuu. Silloin liikunta ei ole vain suoritus, vaan myös tapa olla yhteydessä muihin ja omaan hyvään oloon.
Itsensä haastaja-tyyli tarvitsee vapautta ja vaihtelua
Tälle tyylille liian tiukka ohjelma voi tuntua rajoittavalta. Alkuinnostus voi olla vahva, mutta jos tekeminen muuttuu nopeasti kaavamaiseksi, kiinnostus voi hiipua.
Hän hyötyy usein siitä, että liikuntaan rakennetaan vapautta ja vaihtelua. Hänelle voi sopia paremmin liikuntavalikko kuin tarkka ohjelma.
Esimerkiksi:
“Tällä viikolla valitsen kolme näistä: kävely, pyöräily, tanssi, metsäretki, uinti tai kotitreeni.”
Tai:
“Päätän päivän fiiliksen mukaan, miten liikun, mutta pidän kiinni siitä, että liikun edes vähän.”
Itsensä haastajalle tärkeää on, ettei liikunta muutu liian nopeasti pakoksi. Vapaus, kokeileminen ja vaihtelu voivat tehdä liikkumisesta kiinnostavampaa. Samalla kevyt raami auttaa siinä, ettei hyvä aikomus jää kokonaan toteutumatta.
Kun tyyli löytyy, kynnys voi madaltua
Oman luontaisen tyylin tunnistaminen ei poista kaikkia liikkumisen esteitä. Se ei lisää vuorokauteen tunteja, poista väsymystä tai ratkaise kaikkia arjen haasteita.
Mutta se voi auttaa kysymään parempia kysymyksiä.
Ei vain:
“Miten saisin itseni liikkumaan enemmän?”
Vaan:
“Millainen liikkuminen sopii minulle niin hyvin, että sen aloittaminen tuntuu mahdolliselta?”
Tämä muuttaa näkökulmaa. Liikunta ei ole enää valmis malli, johon ihmisen pitäisi sopeutua. Sen sijaan liikkumista voidaan sovittaa ihmisen omaan arkeen, omaan motivaatioon ja omaan luontaiseen tapaan toimia.
Liikunta ei tarvitse aina lisää kuria
Moni ajattelee, että liikunnan aloittaminen vaatii enemmän itsekuria. Joskus näin voi olla. Mutta usein ihminen ei tarvitse kovempaa kuria, vaan itselleen sopivamman aloitustavan.
Yksi tarvitsee selkeyttä.
Toinen tarvitsee rauhaa.
Kolmas tarvitsee seuraa.
Neljäs tarvitsee vapautta.
Kun tämä ymmärretään, liikkumisen aloittaminen voi muuttua vähemmän pakottamiseksi ja enemmän itselle sopivan reitin löytämiseksi.
Paras liikuntatapa ei ole aina se, joka näyttää paperilla tehokkaimmalta. Paras liikuntatapa on se, jonka ihminen saa sovitettua omaan elämäänsä niin, että se voi jatkua myös ensi viikolla, ensi kuussa ja vielä sen jälkeenkin.
Siksi oman luontaisen tyylin tunnistaminen voi olla yksi tärkeä askel kohti aktiivisempaa arkea.
Ei siksi, että tyyli määrittelisi ihmisen lopullisesti.
Vaan siksi, että se voi auttaa löytämään helpomman, lempeämmän ja toimivamman tavan lähteä liikkeelle.
